The Mother of all Rants

Hello and happy Wednesday ya´ll!

You might remember (or then not) that I have been studying the past year to become a sexual counselor (seksuaalineuvoja) and to be able to graduate this March we have to write a final thesis of a sort. I did mine on five female Finnish burlesque performers and their body image. 

I have noticed that burlesque has helped me become more understanding, forgiving and real about my own body -but it´s not always easy nor rosy :) I was curious if other´s have felt the same way. With the permission of these lovely ladies I now post the work here, only in Finnish, I´m afraid. I have deleted all the interview-parts since it included personal stuff. The list of literature used is at the end. 

I also want to thank everyone who helped me with this work and ask you readers to keep in mind this is not an academic study but quite coloured by my own thoughts as a performer myself.

” I´m a plus sized gal with the belly that comes with it. I slap some glitter on that puppy, occasionally rhinestone it, making it sparkle and shine.”

-Aloutta Boutté

Pieni haastattelututkimus naispuolisten burleskiesiintyjien kehokuvasta.

Seksuaalineuvontakoulutuksen lopputyö

Sexpo 2012

Ohjaaja: Antti Ryynänen

SISÄLLYSLUETTELO

1. JOHDANTO............................................................................... 3                                                                                    

2. KESKEISET SANAT.................................................................. 4

3. BURLESKIN HISTORIAA........................................................ 5

3.1 Burleski Suomessa ja Ruotsissa................................................. 7

4. ”TÄMÄ EI OLE STRIPPAUSTA”..............................................9

5. ULKONÄKÖ, KUTSUMERKIT JA SUKUPUOLI.................. 12

6. PROSESSIN KUVAUS.............................................................. 16

7. HAASTATTELUT...................................................................... 17

(7.1 Haastattelujen vastaukset............................................................18)

8. JOHTOPÄÄTÖKSET................................................................. 26

LÄHTEET....................................................................................... 29

LIITTEET....................................................................................... 31

Kiitos ihanille ja inspiroiville haastateltavilleni: Cherrie A.Dorable, Tinker Bell, Bettie Blackheart, Sandy Jungle & Olivia Rouge!

 "Imperfection is beauty, madness is genius and it is better to be absolutely ridiculous than absolutely boring" -Marilyn Monroe-

1. JOHDANTO

Mitä on burleski? Wikipedia määrittelee sen seuraavanlaisesti: ”Burleski (ital. burlesco,, ransk. burlesque  pilaileva, liioitellun hullunkurinen, irvokas, parodioiva, ilveilevä) tarkoittaa teatterin keinoin esitettyä parodista huumoriviihdettä, johon yleensä kuuluu sketsejä (www.wikipedia.org/wiki/Burleski).

”Burleski on stripteasea jonka paino on sanalla ´tease´ (härnäys, kiusoittelu). Tärkeää ei ole, että yleisö kiihottuisi vaan huumori ja itseironia”, sanoo Cherry Dee Licious (nykyinen Cherry Dee) Aarnipuun haastattelussa (Baldwin, 10). Burleskissa on kuitenkin tavallista että vaatteet vähenevät esityksen aikana joten tulkintoja on monia. ”Herra jumala, siinä otetaan vaatteita pois ja pyöritetään tissejä. On se nyt ehkä vähän seksuaalista kuitenkin”, puuskahtaa samassa kirjassa Lola Vanilla, suomalainen miesburleskiartisti, tarkemmin määriteltynä draglesque-esiintyjä (Baldwin, 11). Aarnipuu määrittelee burleskin ajatuksen lyhyesti niin, että ihminen joka suhtautuu itseensä tai seksuaalisuuteensa liian vakavasti ei burleskista kiihotu. Itselleen nauramisen taito on tarpeen sekä yleisölle että esiintyjälle. Ja huolimatta siitä tarkasteleeko ilmiötä eroottisen ravintolaviihteen tai vapauttavan ilveilyn kannalta niin tutkimusretki vie viime vuosisadan vaihteen Euroopan suurkaupunkeihin Lontooseen ja Pariisiin ja siitä rapakon taakse ”burleskin kulta-aikaan” 1920-1960 Yhdysvaltoihin (Baldwin, 11). 

Nykyisin burleskista puhuttaessa käytetään usein termiä ”neo-burleski” mikä viittaa burleskissa tapahtuneeseen kehitykseen. Alunperin burleskitanssijoiden piti olla valkoihoisia, alle 30-vuotiaita naisia. Neo-burleskin kehitys alkoi 1990-luvulla jolloin haluttiin löytää hieman laajempi yleisö (Weldon, 12). Nykyisin burleskia esittävät kaiken ikäiset, väriset ja kokoiset miehet, naiset ja kaikkea siltä väliltä. New Yorkilainen boylesque-esiintyjä Tigger! toteaakin hienosti että ”Burleski on lähestulkoon mitä tahansa, mistä löytyy liioittelun makua ja kieli poskessa esitettyä seksuaalisuutta.” (Baldwin, 141). Klassisella burleskilla tarkoitetaan usein perinteisempiä esityksiä joissa käytetään enemmän sensuellia ilmaisua kuin huumoria.

Mutta miten tämän ajan kauneusihanteet vaikuttavat esiintyjien kehonkuvaan? Seksuaalisuus ja erotiikka ovat arkipäivää niin mainoksissa kuin populaarikulttuurissa ja silti burleski herättää voimakkaita tunteita sekä puolesta että vastaan. Nykyburleski toivottaa kaikenlaiset ihmiset tervetulleiksi sekä lavalle että yleisöön ja usein burleskiesiintyjistä saa kuvan, että he suorastaan hehkuvat hyvää itsetuntoa ja ovat erittäin sinut omissa nahoissaan. Kuka hullu muuten menisi riisumaan itseään lavalle ihmisten eteen?!? Minulla ei johdantoa kirjoittaessani ole vielä kuin oma kokemukseni kehonkuvastani sekä esiintymisestä burleskilavoilla. Haluan tietää, ovatko muutkin naispuoliset esiintyjät kokeneet esiintymisen positiivisena asiana, ei niinkään ´vapauttavana´ tai emansipatoorisena vaan omaa kehonkuvaansa myönteisesti tukevana. Ja jos eivät, mikseivät? Mikä saa ihmisen pyörittämään rintojaan hurraavan yleisön edessä? Mikä on vaikeaa riisumisessa? Oppiiko burleskin avulla pitämään omasta kehostaan enemmän?

Tämä ei tule olemaan perinteisesti tieteellinen teksti. Olen jäävi: esiinnyn itse burleskilavoilla. Käytän kirjalähteitä sekä netistä löytyvää tietoa mutta tekstiä tulee väistämättä värittämään myös omat mielipiteeni ja kokemukseni terveystiedon- ja kotitalouden opettajana peruskoulussa sekä omat kokemukseni burleskiesiintyjänä.

2. KESKEISET SANAT

Burleskissa kuten monissa muissakin ryhmissä, yhteisöissä ja harrastuksissa käytetään paljon slangia ja sanoja jotka eivät heti aukea ihmiselle jolle koko ”genre” eli lajityyppi on uusi. Jottei lukijalle jää epäselvyyksiä tässä pieni lista sanoista joita saattaa esiintyä.

BOYLESQUE  - miesten esittämää burleskia

BUMP&GRIND – lantiolla tehtävät liikkeet. Bump tarkoittaa sivulle ”pompsahtavaa” liikettä, grind lantion pyörittämistä, ”jauhamista”. Elvis joutui aikoinaan pulaan provokatiivisista lantionliikkeistään, nämä ovat juuri niitä J

DRAGLESQUE  - sukupuolirajat ylittävää burleskia. Kyseessä voi olla drag queen (naista imitoiva mies) tai drag king (miestä imitoiva nainen). Myös muunlaisia sukupuolirooleja kyseenalaistavaa esiintymistä voidaan sanoa draglesque’si.

GLITTERI – kiiltävä hile jota esiintyjät käyttävät esiintymisasuissaan ja/tai vartalollaan. Usein myös sisältää tekojalokivet (puhekielessä ”swarovskit”) ja paljetit joita liimataan kehoon, kenkiin ja asuihin.

MANLESQUE – suomalaisen Frank Doggensteinin (the Godfather of Manlesque)  lanseeraama nimi omille esityksilleen koska ei koe olevansa ”poika” vaan mies.

TASSELI – eli nännitupsu. Nännipihalle teipattava tai liimattava suoja jossa hapsu jota pyöritetään eri tekniikoita apuna käyttäen. Tasseli voi olla eri muotoinen ja

kokoinen, riippuen rinnasta ja nännin suuruudesta. Tasselinpyöritys on usein burleskiesityksen huipentuma.

PASTIE – nännisuoja, kts. tasseli mutta ilman tupsua.

PICK-UP – henkilö, joka vie tarvittavat asiat lavalle ja hakee esiintyjältä lavalle jääneet vaatteet ja rekvisiitan eli ”propsit”. Tärkeä osa onnistunutta esitystä vaikkei muualla maailmalla yhtä tavallinen kuin Suomessa.

PUUHKA – usein höyhenistä tehty asuste jota käytetään esityksissä alleviivaamaan kehoa ja liikeratoja.

SHAKE, ”SHEIKATA” – vartalon ravistus. Yllättävän vaikea liike tehdä sulavasti ja eri osia ravistaen (kokeile vatsatanssia!)

SHIMMY – olkapäiden edestakainen liike. Kun oikea olkapää on edessä, vasen takana. Liike, jolla saadaan tasselit pyörimään!

VIUHKATANSSI – viuhkojen avulla peitetään ja paljastetaan kehoa. Tunnetuimpia esiintyjiä Sally Rand.

3. BURLESKIN HISTORIAA

Burleskin historiasta on kirjoitettu erittäin hyvin mm Michelle Baldwinin kirjassa joten pidän historiakatsauksen lyhyenä. Yleisesti koetaan, että juuret löytyvät Lydia Thompsonin ja hänen British Blondes-ryhmästä. He hurmasivat amerikkalaiset 1800-luvulla satiirisilla ja kaksimielisillä esityksillään sekä aikakauteen nähden uskalletuilla asuillaan (Baldwin 25, Weldon 11). 1900-luvulla burleskiesityksiin lisättiin musiikkinumeroita ja Minskyn veljekset yhdistivät striptease-esitykset ja komedian. Strippareista tuli pian burleskin päänumero ja loput esitykset (koomikot ja varietee-esitykset) olivat vain shown täytteenä. Modernin strippauksen keksimisestä lienee monta tarinaa mutta usein viitataan Mae Dix-nimiseen naiseen joka käytti asussaan irtokalvosimia ja –kaulusta. Hän poisti kalvosimet eräänä iltana pitääkseen ne puhtaina seuraavaan esitykseen ja yleisö riehaantui. Hän palasi lavalle ja riisui kalvosimetkin.

Ensimmäinen ”oikea” striptease-esitys jossa nainen riisui kiusoittelemalla oli Carrie Fisherin nerokas esitys jossa hän joka ilta riisui yhden vaatekappaleen ja lupasi riisua toisen seuraavassa showssa. Vanhat esitykset kestivät noin 15 minuuttia ja tarinoiden kertomiseen käytettiin noin kolme laulua. Jokaisella esiintyjällä piti olla ”kikka” joka erotti heidät muista, se saattoi olla fyysinen ominaisuus kuten pituus tai esimerkiksi lihashallintaan perustuvaa erityispiirre esim. lihashallinnan avulla tapahtuva tasseleleiden pyörittäminen. Tasselit, kuten pasties:it, olivat Yhdysvaltain siveellisyyslakien kiertämiseen keksittyjä apuvälineitä. Ne ovat nännien päälle teipattaavia (tai liimattavia) suojia, nännitupsuja joista on tullut burleskin tunnetuimpia symboleita.

Tanssijat kilpailivat menestyksestään ja esityksistä tuli koko ajan loisteliaampia. Gypsy Lee Rose ja Sally Randin kaltaiset tähdet perustivat 40-luvulla omia ”tyttöshow” esityksiä jotka kulkivat tivoliseurueiden mukana.  1960-luvulla go-go klubit kokivat hetkellisen suosion, niissä tytöt tanssivat häkeissä.

Strippiklubissa saattoi olla useampi lava jossa esiintyi samanaikaisesti useita tyttöjä (Baldwin, 32-37). Striptease-ravintolat muotoituivat nykyiselleen 60- ja 70-luvuilla ja burleski jäi unholaan mutta vain hetkeksi (Weldon, 12).  Yksi burleskin legendoista, Satan´s Angel, muistelee että esitykset muuttuivat koko ajan raisummiksi ja oli vaikeaa esiintyä esimerkiksi pornoelokuvan jälkeen: miten kiusoitella yleisöä pitämällä tietyt ruumiinosat piilossa kun he juuri ovat nähneet kaiken lähikuvissa väreissä valkokankaalta? (Baldwin, 38).

 Suomeen ensimmäiset kabaree-esitykset tulivat vierailevien taiteilijaryhmien mukana jo 1800-luvun loppupuolella (Pennanen&Mutkala, 12). Koomisen teatterin, revyyn, varieteen ja kabareen ja chansonin vaikutus näkyi eri tavoilla myös 1900-luvun alkupuolen kotimaisilla teatterilavoilla joista kuuluisimpia lienee erilaiset kuplettiteatterit, laulufarssit  ja revyyoperetit. Ne saattoivat sisältää monien mielestä paheksuttavaa can-can-tanssia  joka ei lainkaan sopinut valtionapua nauttivaan teatteriin. Helsingissä esityksistä vastasi lähinnä Kansanteatteri (Pennanen&Mutkala, 28).  Sota loi kevyelle näyttämöviihteelle ennennäkemättömän kysynnän (tanssikiellosta huolimatta) ja Uuden Iloisen teatterin ensiesitys Lähtölaukaus-revyy sai ensi-iltansa maaliskuussa 1945 Hämäläisten talolla Kampissa. Teatteria kutsuttiin myös myöhemmin nimellä Punainen Mylly ja siellä nähtiin niin alaston ”Mantan” patsas kuin muitakin vähäpukeisia tanssityttöjä (Pennanen&Mutkala, 38-50). Tieto Punaisesta Myllystä katosi kuitenkin historian hämäriin ja vasta viime vuosina olemme saaneet tietoa tästä aikansa suosituimmasta helsinkiläisestä teatterista.

 Monet neo eli uuden burleskin konkareista ovat sanoneet etteivät tienneet miksi kutsua esittävää taidettaan aluksi, ja kuullessaan burleskista asiat loksahtivat paikoilleen. Muistan esimerkiksi fantastisen Miss Indigo Bluen työpajan, jossa hän sanoi ensin vain ajatelleensa olevansa ”hassu strippari” (a funny stripper) – maininta löytyy myös Baldwinin kirjasta sivulta 51.

Ennen internettiä, youtubea ja sosiaalista mediaa oli hyvin vaikeaa arvuutella pelkkien valokuvien perusteella minkälaisista esityksistä on ollut kyse. Osa uuden aallon esiintyjistä löysikin tiensä Las Vegasin autiomaahan jonne Jenny ”The Bazoom Girl” Lee ja Dixie ”the Marilyn Monroe of burlesque” Evans olivat perustaneet museon henkilökohtaisesta kokoelmastaan ja joka nykyisin tunnetaan nimellä ”Exotic World Home of the Movers & Shakers´Burlesque Museum & Striptease Hall of Fame”. Dixie aloitti kutsumalla entisiä tanssijoita ja kaikkia kiinnostuneita kilpailemaan uima-altaan viereen pystytetyllä lavalla autiomaan kuumuudessa (Baldwin, 41).

 Burleskin uuden aallon soihdunkantajia ovat olleet niin vanhojen legendojen inspiroivat esiintymiset kuin The Velvet Hammer Burlesque, Tease-O-Rama, Burlesque Hall of Fame-tapahtuma, swingkulttuuri, punk, rockabilly ja muut erilaiset (myös eritasoiset) festivaalit sekä kilpailut. Monet alakulttuurit ovat kuin kotonaan ja sekä tuovat että ammentavat burleskista vaikutteita. Ihmiset tekivät – ja tekevät, burleskia omasta alakulttuuristaan käsin, olipa kyseessä goottityttö tai keesipoika. Uusi burleski on myös monipuolisempaa kuin kulta-ajan esitykset joissa usein esiintyjät olivat ainoastaan nuoria valkoihoisia naisia.

3.1 Burleski Suomessa ja Ruotsissa

Tukholmassa joukko teatterialan ihmisiä kokoontuivat nähtyään burleskiesityksen New Yorkissa. He halusivat perustaa oman burleskiklubinsa koska heidän mielestään Tukholmasta puuttui klubi joka yhdistelisi ”oudot ja rohkeat”. Hootchy Kootchy Club yhdisteli alakulttuurin edustajia ja  saatuaan toimivan tilan kutsui sinisen drag jäniksen Scotty the Blue Bunnyn sekä Fancy Chancen esiintymään kaupunkiin vuonna 2006 (Burleska Bastarder, 7).  Ehkä he olivat samaa mieltä Dirty Martinin kanssa siitä että ”burleski on uusi punk”. Myös suomalaisen burleskikulttuurin valtavirta on niin monenkirjavaa, vaikeasti määriteltävää ja vaihtoehtoista että ei liene pelkoa burleskin kesyyntymisestä harmittomaksi pikkujouluviihteeksi (Baldwin, 15). Neoburleski kääntää usein vallitsevat sukupuoli- ja kehonkuvaan liittyvät normit päälaelleen, kehot voivat olla kaikenkokoisia, kaiken ikäisiä ja aivan toista sukupuolta kun aluksi luulit. Se on lähisukua drag-kulttuurille ja toivottaa tervetulleeksi kaikki seksuaalisuuden ja sukupuolen muodot. Neoburleskissa on tekemisen meininki ja usein esiintyjät punk-hengessä tekevät esiintymisasunsa ja muut lavalla käytettävät ”propsit” eli rekvisiitan itse (Burleska Bastarder, 8).

Suomeen burleskin toivat kuvataiteilija Petra Innanen ja miehensä Epe Tenhunen jotka perustivat Helsinki Burlesque- järjestön vuonna 2007. Hula Pirates Crew taitelijayhteisöön kuuluu erilaisia esiintyjiä (www.hulapirateskabaree.com) ja nykyisin aktiivisesti burleskia esittäviä ja opettavia on Suomessa yli kolmekymmentä.  Ensimmäiset Helsinki Burlesque Festivaalit järjestettiin helmikuussa 2008. Tapahtuma vietti 5-vuotisjuhlaa tänä vuonna ja on kasvanut kaksipäiväiseksi, kansainväliseksi kimmellysspektaakkeliksi. Tukholmassa järjestettiin tänä vuonna toiset kansainväliset burleskifestivaalit.

Nykyisin burleskitapahtumia järjestetään suuremmissa ja pienemmissäkin kaupungeissa ympäri maata, esiintyjiä on mahdollista saada myös yksityistilaisuuksiin ja siitä järjestetään niin liikunnallisia burleski-tanssitunteja (http://www.himoclub.fi/burleskitanssi, http://www.etnofitness.com/lajit/119) kuin työpaja- ja yksityisopetusta Burleskinstituutin voimin (www.burleskinstituutti.com). Vuotuiseksi perinteeksi on muodostunut mm. Newcomer´s Night jossa burleskista kiinnostuneiden on mahdollista tuoda ensiesityksensä yleisön eteen sekä Suomi Burleski Gaala jossa kerätään varoja festivaalia varten. Suomalaisia esiintyjiä on nähty ulkomailla esiintymässä esimerkiksi Milanon ja Tukholman burleskifestivaaleilla, New Yorkin festivaaleilla sekä alan ”suurimmaksi” sanotussa Burlesque Hall of Fame-tapahtumassa Las Vegasissa. Näihin tapahtumiin on satoja hakijoita ympäri maailman joten voin siis todeta että osaamista kotimaasta siis löytyy.

Burleskin iskiessä lehdistön tietoisuuteen muutama vuosi sitten nähtiin Helsingissä ravintoloita joissa tarjottiin ”burleskia” ja ilmiö on tuottanut myös kaikenlaista oheistoimintaa. Kaikki strippaus korsetissa ei välttämättä ole burleskia. Helsinki Burlesque ja Turku Burlesque julkaisivatkin tiedotteen jossa  sanotaan että heidän tuottamissa esityksissä ja tapahtumissa painopiste on aina ollut laadukkaassa sisällössä. Samalla organisaatiot ovat julistaneet tapahtumansa syrjintävapaaksi eivätkä siksi sisällytä ohjelmistoonsa esimerkiksi kauneus- tai muita kilpailuja jotka ovat maailmalla hyvinkin tavallisia (www.helsinkiburlesque.com/news). Petra Innanen arvioi että Suomessa aktiivisesti esiintyviä (keikkoja kuukausittain, nimi tunnettu ainakin kotimaisten esiintyjien parissa, aktiivisia skenessä, uusia numeroita) on noin 30 kpl, max. 40. Harrastuksenaan esiintyviä (esim. ystävien synttärit, ”omaksi ilokseen” esiintyvät, ei työstä omaa blogia tai esiintymissivustoa) on parisenkymmentä. Aktiiviharrastajat, yleisö ja viikoittain tanssitunneilla käyvät mukaan lukien muodostavat noin 1500 hengen ryhmän.

 World Famous *BOB* tiivistää osuvasti: ”Voit seistä huoneessa ja katkeroitua ihmisistä, jotka hyötyvät siitä, tekevät sillä rahaa ja väittävät, että kaikkien ihmisten pitää olla kokoa 38, tai voit etsiä huoneesta ihmisen joka auttaa. Dixie Evans Exotic Worldista ja monet muut ihmiset ovat auttaneet ja tukeneet minua. Tässä yhteisössä on kyse saman hengen välittämisestä.” (Baldwin, 69).

4. ”TÄMÄ EI OLE STRIPPAUSTA”

Helsingin Sanomissa, eli maamme suurimmassa päivälehdessä, nähtiin 2009 juhannusnumerossa mainos jossa punaisiin pikkuhousuihin pukeutuneet naiset tanssivat hämärässä ravintolassa. Kuvan alla lukee suurin kirjaimin ”Tämä ei ole strippausta”. Mainos kiteyttää Aarnipuun mukaan neoburleskia koskevan julkisen keskustelun hienosti: kaikki eivät ole toimittajan kanssa samaa mieltä, mutta jokaisella on jotain sanottavaa rajanvedosta burleskin ja stripteasen välillä (Baldwin, 9-10).  Aiheesta on käyty keskustelua niin ulkomailla kuin kotimaassa: onko burleski strippaamista, saako sitä sanoa siksi ja jos ei, miksei? Oma mielipiteeni on, että kyseessä on edelleen se että yhteiskuntamme normit, -ismit ja kauneusihanteet määrittelevät kuka saa riisua ja miten sekä suunnaton tarve lokeroida kaikki ihmiset sukupuolen, iän ja viehättävyyden mukaan. Karrikoiden voidaan sanoa että yleensä oma määritelmä koetaan ”oikeaksi” ja ”luonnolliseksi” ja jos jonkun muun menee omaani vastaan se on ”väärää” ja ”epänormaalia” eikä mielipiteitä koeta tarpeelliseksi kyseenalaistaa tai edes motivoida. Varsinkin seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa ihmisillä on taipumusta oppia uskomuksia ja sitä mitä pidämme miellyttävänä, luvallisena ja nautittavana sanattomista viesteistä ja ilmapiiristä. Käsitys normaalisuudesta perustuu enemmän uskomuksiin, luuloihin, pelkoihin ja väärinkäsityksiin kuin tietoon. Tabut eli sanat, teot ja kuvat joista ei saa puhua heijastavat yhteiskuntamme normeja ja vaihtelevat eri kulttuureissa tosin jotkut ovat yleismaailmallisia. Uskomusten vaikutusta on usein vaikea nähdä oman kulttuurin sisältä ja niillä saattaa alunperin olla poliittisia tai yhteiskunnallisia tavoitteita. Jotkut esittävät tavoitteensa väittämällä ilmiötä ”luonnolliseksi” ja yrittävät näin ohjata seksuaalista käyttäytymistä (Ryynänen, 2012). ”Luonnollista” on kuitenkin kaikki luonnossa tapahtuva joka tekee esimerkiksi hämähäkkinaaraan tavasta tappaa uros parittelun jälkeen luonnollista.

Isossa osassa burleskiesityksiä esiintyjä riisuu vaatteensa, ei kuitenkaan kaikissa ja osassa esiintyjä tulee lavalle jo valmiiksi alasti. Aiheesta on kirjoitettu paljon, omalla kohdallani Jacki Wilsonin esittämä teoria ehkä kolahtaa parhaiten. Olen kuullut useita ”syitä” sille, miksi burleski ei ole feminismiä, miksi se on naisia alentavaa ja ainakin sille miksi burleski nimenomaan on aivan sama asia kuin ”perinteinen” strippaus. Virpi Salmi suomi niin burleskin kuin tankotanssin muutaman vuoden takaisessa Helsingin sanomien ja Imagen kolumnissaan ”Se on strippausta, urpot!” jossa hän toteaa burleskin  vapauttavuuden perustuvan siihen ajatukseen että ”kaikki naiset haluavat stripata mutta tähän asti se on ollut kiellettyä rumilta ja lihavilta”.

Viimeksi eilen ja tänään (5.-6.11.2012) on iltapäivälehdissä revitty otsikoita eilen illalla televisiossa näytetyn ”Neljän tähden illallinen”-ohjelmasta jossa Minna Kivelä paitsi kertoo valokuvauskokeuksestaan tasseleissaan myös tarjoaa illallisvieraille Duo Mustangin burleskiesityksen. Otsikot ”Minna Kivelä rinnat paljaana lihatiskillä-turistit ihmeissään” ja ”Minna Kivelä tarjosi rohkean burleskiesityksen vierailleen” kertovat jo itsessään lehdistön suhtautumisesta asiaan. Oma lukunsa on myös kommentit joista suurin osa keskittyy paheksumaan asiaa ja kutsuu asiaa ”groteskiksi” ja ”hävettäväksi”. Minna on paitsi burleskiesiintyjä Welma Jackpot myös tunnettu näyttelijä ja koomikko joten kommentit ”julkisuudenkipeydestä” kalskahtavat hieman oudoilta. Kaikessa tässä kauhistelussa unohdetaan se, että burleskin esittävänä muotona on tarkoitus olla viihdettä, ei emansipaatiota, joka kävi ilmi myös haastatteluistani.

En ole feminismin asiantuntija, en myöskään filosofi. Wilsonin esittämät ajatukset siitä että on olemassa paljon naisia jotka eivät ymmärrä perinteisten feministien ajatuksia siitä, että nainen ei voisi, saisi ja haluaisi olla ”perinteisesti” haluttava vastakkaiselle sukupuolelle kuulen kirkkaasti. Se, että joku sanoo minulle etten saa pukeutua naisellisesti ja ottaa vaatteitani pois kannustavan yleisön edessä koska se ”ei auta naisasiaa” on mielestäni yhtä rajoittavaa kuin sovinismi, tavallaan vain kolikon kääntöpuoli. Feminismin määritteleminen seksuaalisen kuvailemisen ja kuvaston kieltämiseksi ei vie asiaa eteenpäin (Wilson, 174).  Tommi Paalanen kirjoittaa Seksualistin päiväkirja - blogissaan että burleskissa on käytössä seksuaalimyönteisen feminismin suosittu toimintatapa, jossa feminismin kannalta kyseenalaisia kulttuurisia käytäntöjä otetaan naisten omiin käsiin (https://seksualisti.blogspot.fi/2010/04/strippaamista-urpot.html).

Hänen mielestään kysymys on myös osittain käsitesekaannuksesta koska `strip-tease´ voi tarkoittaa sekä eroottista tanssia että riisuutumista. En itse ole aivan samaa mieltä sanasekaannuksesta, monet esiintyjät puhuvat strippaamisesta positiiviseen sävyyn nimenomaan alleviivaten kiusoittelua enemmän kuin riisumista. Vaatteet vähenee, mutta se, että niitä riisuttaisiin kiusoittelevasti, hauskasti tai uudella tavalla on kuitenkin tärkeämpää kuin itse riisuminen. Siitä olen kuitenkin Paalasen kanssa samaa mieltä, että jos burleskin jonnekin haluaa kategorisoida se kuuluu enemmän feministisen ja alternative-eroottisen genren (esim. Suicide Girls) piiriin kuin nykyiseen valtavirta pornoon. En usko, että suurin osa burleskiyleisöstä haluaisi nähdä esiintyjien riisuvan alushousujaan ja tyydyttävän itseään dildoilla kuten monen stripparin on nähty tekevän. Toki tämä on vain niin sanottu ”mutu-tuntuma” ja ehkä joku vielä tekee tästä toisen tutkimuksen. Tämä ei kuitenkaan mielestäni tee yhdestä strippauksen muodosta ”parempaa” tai ”huonompaa”, ainoastaan erilaista. Olen itse esiintynyt samalla lavalla perinteisten strippareiden ja burleskiesiintyjien kanssa erittäin hauskassa illassa ”Pussy Buffet” jonka ideana oli nimenomaan tuoda molempia lajeja tarjolle samaan aikaan. Yleisön kommentit olivat, että eroja oli selkeästi. Lienee jokaisen oma asia kummasta hän pitää enemmän mutta paheksunta puoleen ja toiseen on tuskin rakentavaa eikä varsinkaan vie naisasiaa eteenpäin.

Kuten Wilson kysyy, miksi kainalokarvojen kasvattaminen ja meikittömyys antaisivat paremmat puitteet moralisoida muita (”moral high ground”) tai miksi seksikkyys, hiusten värjääminen ja halu olla haluttava tekisi jostain huonomman feministin? (Wilson, 176). Burleski on usein eroottista mutta se voi yhtä hyvin olla surullista tai groteskia vaikka siinä riisutaan. On äärettömän mielenkiintoista huomata miten paljon kiihkeää keskustelua paljas iho herättää ”saunakulttuuri-maassamme” vielä vuonna 2012. Jos burleskiesityksessä riisutaan sen yhteydessä usein ”alleviivataan” katsojalle kohtaa mitä halutaan hänen katsovan: puuhkaa vedetään rintojen yli tai hanskaa riisutaan pitkään samalla koskettaen ihoa ja antamalla katsojan mielikuvitukselle tilaa miltä se voisi ”tuntua”. Vaikka burleskiesityksessä jätetään vahvin kutsumerkki eli sukupuolielimet (Palo&Palo, 136) piiloon siinä usein paljastetaan muita, länsimaisessa kulttuurissa eroottiseksi luokiteltuja kehonosia. Burleskissa, kuten dragissa, esiintyjät usein karrikoivat tiettyjä perinteisiin sukupuolirooleihin liitettyjä asioita.

 Performanssi, joka on yhdelle yleisölle vanhan toistoa, voi räjäyttää toisessa ympäristössä katsojien tajunnan. Esimerkkinä Aarnipuu (272) kertoo Hymy-lehden artikkelista jossa revittiin skandaaliuutisia Big Brother-ohjelman ”biseksuaalin ja ennakkosuosikin” mekkoilusta otsikolla ”BB-Sampon salamenneisyys:dragshow tähtenä Thaimaassa!” Jutun yhteydessä julkaistiin ”hulvaton kuva” tilanteesta. Myös se, että esitys osuu esimerkiksi yleisön homofobiaan tai tietynlaisten sukupuolinormien kyseenalaistamattomuuteen saattaa aiheuttaa voimakkaan reaktion. Lola Vanilla, suomalainen drag ja draglesque artisti toteaa mielestäni hienosti että oikeasti on myös kiva näyttää nätiltä ja käyttää glitteriä. Ei kaiken tarvitse olla niin syvällistä ja tiedostavaa. ”Kun tekee dragia, on lupa olla todella pinnallinen. Voi olla, että juuri nyt on tärkeintä, että nämä paljetit pysyvät kiinni. Että se on tämän maailman tärkein asia tällä hetkellä.” sanoo Lola Aarnipuun haastattelussa (278). Ja räpsyttää silmiään.

5. ULKONÄKÖ, KUTSUMERKIT JA SUKUPUOLI

Lainaan tässä luvussa paljon Palo&Palon kirjaa ”Rakkaudesta seksiin”. Todettakoon heti alkuun, että kirjan kutsumerkit-luvussa esitetyt teoriat herättävät mielestäni paljon kysymyksiä ja haluaisin mielelläni tutustua tarkemmin lähdemateriaaliin joka kirjassa mainitaan vain kymmenen ”tärkeintä”. Tällainen kohta on esim. sivulla 139 jossa sanotaan että ”oma lukunsa on myös nainen, joka saa kutsumerkeillään miehen kiihtymään sukupuolisesti mutta joka viime hetkellä kieltäytyy yhdynnästä. Tällainen härnääjä (englanniksi ”cock teaser” nauttii miehen pettymyksestä ja härnää siksi uudelleenkin”. Mielestäni tämä kuulostaa aika marginaaliselta enkä ymmärrä miksi se on nostettu esiin kutsumerkkejä käsittelevässä luvussa kirjassa, jonka funktio lienee toimia seksuaalisuuden sanakirjana. Toisaalta tätä lainausta voitaisiin käyttää kontekstista irroitettuna ”selittämään” esimerkiksi strippausta jolloin se tukisi esimerkiksi Virpi Salmen luomaa mielikuvaa burleskiesiintyjien ”tarpeesta” ottaa vaattensa pois. Palojen kirja on myös hyvin heteronormatiivinen eli mielestäni lähtee olettamuksesta että kaikki ihmiset ovat heteroseksuaalisia (ainakin tässä luvussa).

Sukupuolia on monia. Voimme jakaa sukupuolen biologiseen (esim. geneettinen perimä, kromosomit ja anatomia), sosiaaliseen, juridiseen, kulttuuriseen, psyykkiseen ja aistienvaraiseen. Sukupuolittaminen on yhteiskunnassamme opittua ja yksi sen perusdikotomioista. Kaikki omaksuvat kasvun aikana piirteitä molemmista sukupuolista mutta silti pojat opetetaan häpeämään ”tyttö/naismaisia” piirteitään (Nissinen, 2012).

Kutsumerkeiksi sanotaan sellaisia merkkejä ja signaaleja, joiden mukaan muut ihmiset arvioivat lajitoveriensa sopivuutta seksuaalipartnereiksi. Ihmisillä ja monilla muillakin eläimillä on kyky päätellä lähimmäisensä ikä ja sukupuoli. Kutsumerkkien tarkoituksena on viestittää, että on käytettävissä uuden tuttavuuden solmimiseen. Vaikka monet kutsumerkit ovat ihmisen luoman sivistyksen tuotteita voidaan monen alkuperä jäljittää alkukantaisiin yhteisöihin. Kaikkialla pätee kuitenkin se yleisperiaate, että kunkin yhteisön omien kriteereiden mukaan hyvän ulkomuodon omaava mies saa hyvän ulkomuodon omaavan naisen partnerikseen (Palo&Palo 126-127). Anatomiset kutsumerkit ovat ns. perinteiset naiselliset ja miehiset fysiologiset merkit kuten lantion ja hartioiden leveys, karvankasvu ja pituus. Pysyvää partneria etsittäessä pääpaino ei kuitenkaan ole pelkästään ruumiinrakenteessa vaan sen ohella vaikuttavat myös ehdokkaan henkiset ominaisuudet ja sosiaalinen asemansa. Länsimaissa arvostetaan sopusuhtaisia kasvoja. Huulten maalaamisessa punaisiksi on nähty rinnastusta häpyhuuliin joka koetaan positiiviseksi signaaliksi suvun jatkamisen kannalta, kun taas nenän punaisuutta peitellään koska sen nähdään viittaavan juopotteluun (Palo&Palo, 130).

Riippuen kulttuurista eri ruumiinosat, karvat ja peiteltävyys saavat erilaisia merkityksiä. Edelleen on vallalla kauneuskäsitys jossa perinteistä leveähartiaista, karvaista miestä pidetään miehekkäänä ja kapeaharteista miestä vähemmän miehekkäänä (Palo&Palo, 132).

Naisten sääret ovat kulttuurissamme keskeinen kutsumerkki koska ne hametta käyttävällä ovat melkein aina näkyvillä. Miesten sääriin ei samalla tavalla kiinnitetä huomiota elleivät ne ole huomattavan laihat, epämuotoiset tai väärät (Palo&Palo, 133). Myös naisen rintojen merkitys kutsumerkkinä on omaa luokkaansa verrattuna miesten rintoihin. Siinä missä miehisyyden mittana pidetään peniksen kokoa useat naiset kokevat rintojen koon naiseuden mittana. Muita perinteisiä naiseuden merkkejä ovat kapea vyötärö, hoikkuus sekä pakarat. Pakaroiden kiinnostavuuteen on olemassa teoria jonka mielestä miehet kiinnostuvat pakaroista koska ihmisen kehityksen alkuaikoina sukupuoliyhdyntä tapahtui takaapäin – ja tapahtuu usein edelleen.

Länsimaisen terveys- ja kauneusihanteen mukaan ihminen ei saisi olla lihava. Sinänsä lihavuuden ei tarvitse vähentää kenenkään eroottista vetovoimaa, ellei asianomainen tai hänen partnerinsa suhtaudu siihen negatiivisesti. On myös yhteisöjä joissa pyylevyyteen suhtaudutaan myönteisesti koska lihavuus tarkoittaa sitä, että asianomaisella on varaa syödä hyvin. Hyvin yleistä on myös nuoruuden tavoittelu ulkonäössä joka viitannee suvunjatkamisen mahdollisuuteen, suuret silmät ja silmien räpsyttely (Palo&Palo, 135-136). Vaikka kauneuskäsitys vaihtelee suuresti eri puolilla maailmaa, keskeisen tärkeä arviointiperuste on kasvojen symmetrisyys (Palo&Palo, 343).

Muita kutsumerkkejä voivat olla sosiaaliset rakenteet. Suomessa ei enää (ainakaan virallisesti) ole järjestettyjä avioliittoja eikä yhtä sukupuolta pidetä arvokkaampana kuin toista. Nämä perustuvat olettamukseen että pojat selviytyvät omin neuvoin kun taas tytöt tarvitsevat jonkun joka pitää hänestä huolta. Tämän patriarkaalisen tavan mukaan mies arvioi naista ulkonäön perusteella ensisijaisesti synnyttäjänä, ja siksi nainen ei saisi olla vanha. Virhetulkinnat esim. partnerin iästä saattavat johtaa pettymyksiin ja jopa laittomuuksiin (toisen ollessa esim. alaikäinen) (Palo&Palo, 139).

Ruumiin- eli kehonkuvalla tarkoitetaan ihmisen käsitystä omasta ruumiistaan ja sen toiminnoista etenkin sellaisena kuin muut sen havaitsevat. Kehonkuva kehittyy jo lapsuudessa, me opimme missä kulkee oman ruumiin ja ympäristön raja sekä opimme vertailemaan itseämme muihin. Aikuistumisen myötä ihmisellä on käsitys ulkonäkönsä hyvistä ja huonoista puolista joka paljolti perustuu vallitsevaan kauneuskäsitykseen (kutsumerkit). Kyseessä on siis epämääräinen ja aikojen kuluessa vallitseva mielipide siitä, millaiset fyysiset ominaisuudet ovat suotavia ja mitkä vähemmän suotavia. Ominaisuudet liitetään voimakkaasti sukupuoleen ja suuressa määrin niiden perusteella ihmiset luokitellaan miehiin ja naisiin (sukupuoliroolit). Kuitenkin miehen esiintymistä naisena tai hänen naisellisia piirteitään ihmetellään enemmän kuin naisen miehisiä piirteitä (Palo&Palo, 341). 

Osalle ulkonäön tehostuskeinoista on laajempi tehtävä (kuin mahdollisen partnerin kutsuminen?) eli pyrkimys oman elämän hallintaan. Tunne elämän hallinnasta syntyy niin kyvystä kontrolloida omaa ruumistaan ja sen toimintoja, mutta ulkonäköä voidaan muuttaa niin kosmetiikalla ja urheilulla kuin kirurgisilla toimenpiteillä. Lisäksi ihminen voi vaikuttaa ulkonäköönsä peittämällä tai korostamalla tiettyjä ruumiinosia vaattein. Myös lävistykset ja tatuoinnit toimivat ulkonäön tehostuskeinoina (Palo&Palo, 344-345). Naisten pukeutumista miesten vaatteisiin pidettiin keskiajalla loukkaavana ja naisten housujen käyttöä pidettiin niin paheksuttavana että vielä 1900-luvun alussa osa suomalaisnaisista liikkui ilman alushousuja (Aarnipuu, 23).

 Eri kehonosia on muokattu muodin mukana koko historiamme ajan. Varsinkin naisten pukeutumista on säädelty. Rintojen esiintuominen ei toki ole mikään uusi keksintö, jo Agnés Sorel (1422-1450) joka oli ranskan kuninkaan Charles VII rakastajatar, aloitti eräänlaisen striptease-muodin: hän pukeutui leninkiin joka paljasti hänen toisen rintansa kokonaan (Sköna bröst, 23).  Myös elokuvatuotanto, varsinkin Hollywood, on tuonut rintoja valtavirran nähtäviksi. Jane Russel, Marilyn Monroe ja Anita Ekberg muistetaan paitsi elokuvarooleistaan myös ulkoisista avuistaan (Sköna bröst, 83-85). Naisten alastomuus elokuvissa on pitkään ollut sallitumpaa kuin miesten, en muista montako elokuvaa olisin nähnyt joissa näytetään miehen penis kun taas alaston nainen vilahtelee aika monessa. Historiallisesti katsottuna tarkkaan sukupuolitetuista vaatekoodeista on kuitenkin ollut lupa joustaa tietyissä tilanteissa kuten karnevaaleissa ja vakavillakin asioilla on voitu ilveillä markkinoilla (Aarnipuu, 25). Nykyisin transvestisuudesta eli halusta pukeutua vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin puhutaan vain miesten kohdalla ja voitaisiinkin kysyä mistä se johtuu? (Nissinen, 2012).

Myös tietyillä aloilla työskentelevien ihmisten toivotaan kiinnittävän erityistä huomiota pukeutumiseensa ja ulkonäköönsä. Esimerkkinä FM Marjo Kamilan väitöskirja joka tutki opettajien suhtautumista erilaisiin pukeutujiin opettajahuoneessa. Neljän perustyypin (mallikansalaiset, esteetit, tahallisesti epäsovinnaiset ja seksualisoidut) selkeästi negatiivisimman vastaanoton saivat ns. seksualisoidut opettajat jotka poikkeuksetta olivat naisia. Seksikkäästi pukeutuva opettaja koettiin epävakuuttavaksi ja he joutuivat häirinnän ja kiusauksen kohteiksi. Osa koki ulkoasunsa tulleen väärintulkituiksi, toiset käyttivät korostettua seksuaalisuutta uhmatakseen sovinnaisuusjärjestyksiä ja perinteisiä sukupuolten valta-asetelmia (Kamila, 2012).

6. PROSESSIN KUVAUS 

Haastattelen viittä (5) burleskia harrastavaa itsensä naiseksi kokeviksi ja biologialtaan naiseksi itsensä määritteleviksi naista. Suomessa burleskia esittää myös miehet, mieheksi itsensä kokevat ja naiseksi itsensä kokevat joten perinteiset sukupuolijaottelut eivät päde. Tutkimus on rajattava tarkasti koska sillä on tietty sivumäärä ja haluan keskittyä selkeään kokonaisuuteen, näin ollen haastattelen naisia joilla ei ole biologisia lapsia. Tämä siksi, että raskaus ja lapsen saaminen ymmärtääkseni muuttaa naisten kehonkuvaa itsessään jo niin paljon että siitä saisi aivan oman tutkimuksensa.

Koska itse esiinnyn burleskin parissa ja koska oma kokemukseni burleskista on että se parantaa kehonkuvaa ja tekee ihmisestä anteeksiantavamman sekä avoimemman muillekin kuin perinteisille länsimaisille kauneusihanteille on perusolettamukseni (tutkimuksen hypoteesi) se että burleski parantaa naisten kehonkuvaa.

           

Haastattelujen peruskysymys: Onko burleski vaikuttanut kehonkuvaan positiivisesti?

Käytän haastattelukysymysten tekemiseen pohjana osittain LoPiccolon seksuaalihistorian haastattelulomaketta (lapsuus/nuoruus, kehollisuus ja seksuaalisuus) mutta syvennän kysymyksiä koskemaan esiintymisiä.

7. HAASTATTELUT

Haastattelut tehtiin teemahaaastatteluina. Päädyin tähän malliin koska halusin nimenomaan selvittää haastateltavien ajatuksia, mielipiteitä, tunteita ja käsityksiä sen mukaan kun ne tulevat aidosti vastaan haastattelun kuluessa mutta aihepiiri oli tiedossa (Hirsjärvi et al., 204).  Kysymyksillä oli myös tarkka muoto ja järjestys joka vastaa enemmän strukturoitua haastattelua vaikkei kyseessä ollutkaan varsinainen lomakehaastattelu. Yhden haastateltavan tapasin kasvotusten mutta ajan puutteen ja aikataulujen mahdottomuuden vuoksi loput neljä haastateltavaa vastasivat kysymyksiin sähköpostin välityksellä. Tämä tapa vähensi haastattelijan mahdollisuuksia lisäkysymyksiin hetkessä, mutta olen voinut olla haastateltaviin yhteydessä sähköpostitse ja puhelimitse saaden myöhemmin tarvittaessa täsmennyksiä.

Teemahaastattelua käytetään paljon yhteiskunta- ja kasvatustieteellisessä tutkimuksessa ja se voidaan purkaa myös kvantitatiivisesti (Hirsjärvi et al., 205). Koska en tee varsinaista akateemista lopputyötä yritän purkaa haastattelut kvalitatiivisesti yrittäen löytää vastauksia esittämääni hypoteesiin sekä huomioiden mahdolliset muut tärkeäksi nousseet teemat kehonkuvaan liittyen. Purku onkin ollut lopputyöni haasteellisin osuus koska työtä aloittaessani minulla ei ollut tiedossa miten sen teen. Olen lähestynyt työtä lukemalla kaikki haastattelut läpi hypoteesi edessäni samalla yrittäen löytää muita mahdollisia yhtäläisyyksiä haastatteluista. Keskityn erityisesti käsityksiin omasta kehosta ja seksuaalisuudesta lapsuudessa/nuoruudessa (Liite 3, 3.2, 3.5, 3.7, 5.2, 5.3), ympäristön palautteeseen (Liite 4.3, 4.4, 4.5, 5.7), käsitykseen omasta kehosta ja riisumisesta burleskiuran alkuvaiheessa (Liite 6, 6.6, 6.7, 6.8) sekä oman kehon ja persoonan kokeminen tällä hetkellä (Liite 7.1, 7.3, 7.4, 7.5, 7.9). Haastattelujen purussa merkitsen (...) jos kommentti on otettu isommasta kokonaisuudesta tai jos lause jatkuu. Joudun valitettavasti lyhentämään vastauksia joissakin kohden koska lopputyön sivumäärä uhkaa täyttyä jo nyt. Olen tarkastelu-osuudessa samasta syystä myös yhdistellyt  kysymyksiä jotka voivat kuulua yhteen tai joilla on jotain yhteistä, esim. ympäristön palaute ja kiusaaminen.

8. JOHTOPÄÄTÖKSET

Hypoteesiini onko burleski vaikuttanut kehonkuvaan vastaus on selvä kolmen haastateltavan kohdalla jotka sanovat suoraan sen vaikuttaneen heihin positiivisesti. Muiden haastateltavien kohdalla asia ei käy ilmi yhtä selkeästi mutta mielestäni vastauksia voi tulkita positiivisen sävyn. Neljä naista sanoo saaneensa lisää itsevarmuutta burleskin avulla. Myös sanoilla joita he käyttävät kehostaan on nähtävissä eroja. Ne, jotka käyttävät nyt eri sanoja kuin nuoruudessaan tai ensiesiintymisen aikoihin, käyttävät positiivisempia sanoja kuin aikaisemmin. Kenenkään kohdalla burleski ei ole huonontanut omaa kehonkuvaa. Yksi naisista sanoo rakastavansa vartaloaan täällä hetkellä! Kuinka moni meistä suostuisi sanomaan samaa?

Vaikka kaikki haastateltavat ovat viettäneet lapsuutensa ja nuoruutensa eri paikkakunnilla muita yhteisiä tekijöitä oli itsensä ulkopuoliseksi ja ”oudoksi” tunteminen nuoruudessa. Nuoruuteen kuuluu hämmennys varsinkin kaikkeen seksuaalisuuteen liittyvään. Se johtaa usein uteliaisuuden lisääntymiseen ja asioiden yksityisyyden ja intiimiyden tajuamiseen, mutta myös haavoittuvuuteen kavereiden julmasti kommentoidessa kehoa, käytöstä ja ulkonäköä (Apter et al. 207). Tämä tuli mielestäni hyvin esille vastauksissa jotka koskivat seksuaalisuudesta puhumista kotona, oman kehon kokemista sekä mahdollista kiusatuksi tulemista. Osa koki keskustelut seksistä kotona helpoiksi, yksi täysin mahdottomaksi. Vaikka suurin osa koki seksin salaiseksi, ei kukaan kokenut sitä likaiseksi. Yksi haastateltu sanoi kokeneensa seksuaalisuuteen liittyen häpeää lapsuudessa ja nuoruudessa. Kaikilla vaikuttaa lisäksi olleen oma persoonallinen pukeutumistyyli nuoruudessa, osa on selkeästi jo silloin kuulunut johonkin alakulttuuriin.

Vaikka burleskiesiintyjät usein mielletään erittäin hyvän itsetunnon omaaviksi henkilöiksi haastatellut naiset myönsivät kokevansa kehonsa  joskus ”vähäpätöiseksi”, ”selluliittiseksi” jopa ”rumaksi ja lihavaksi” ja kaikki sanoivat vertailleensa kehoaan muihin esiintyjiin, yksi haastateltu tosin sanoo vertailleensa vain ”hyvin vähän”.  Kuitenkin kaikki vertailleet myös sanoivat, että asian kanssa ”pitää vain elää” ja vaikka ”vitutti vähän” niin helpointa oli kuitenkin antaa asian olla ja yrittää tehdä parhaansa sillä mitä itsellä oli. He kokivat olevansa energisiä esiintyjiä joilla oli yleisölle annettavaa ja että yleisö nautti heidän esityksistään.

Alastomuus koettiin luonnolliseksi ja burleskiin kuuluvaksi osaksi, vaikka osa naisista koki ”viettelyn” ja ”seksuaalisuuden” hankalammaksi esiintymisessään kuin esimerkiksi hauskuuttamisen. Yksi haastateltava sanoi burleskin olevan ”alastomuuden, kehollisuutta ja seksuaalisuuden käsittelemistä”, toinen ei kokenut burleskia enää edes eroottiseksi koska se on ”vain ihoa”. 

Kaikki myös kokivat työstävänsä jotain burleskin kautta, suurimmaksi osaksi omaa itseään kokonaisuutena ja ihmisenä, ei niinkään ulkonäköön liittyviä asioita. Burleskissa parhaaksi koettiin niin (suoria lainauksia tekstistä:) moniuloitteisuus, riippumattomuus (”voi tehdä kokonaisen pienen produktion ilman sitä vitun ryhmätyötä”), mielikuvitus, seksuaalisuuden moninaisuuden ilmentäminen, ihmiset, liioittelu, kauneus, rumuus, iloisuus sekä esiintyjissä että yleisössä, uudet mahtavat ystävät joita on saatu, elämä glitterintäytteisessä, surrealistisessa kuplassa! , kaikki (”kaikki” ja ”ihmiset” mainittiin kahdessa eri haastattelussa.). 

Taiteen määritteleminen on aina hieman hankalaa koska ihmiset kokevat taiteen subjektiivisesti, omista lähtökohdistaan. Se, onko burleski taidetta vai ei herättää paljon keskustelua mutta ilmiselvää on, että esiintyjille se on taiteenmuoto joka antaa paljon. Kysyessäni haastattelemiltani naisilta minkälaisia neuvoja he antaisivat jollekin joka pohtii burleskin aloittamista viesti oli selvä: burleski on viihdettä, ei terapiaa ja kannattaa panostaa omalla tyylillä tekemiseen mutta uskaltaa yrittää rohkeasti.

  ”Go for it, mutta kehoitan pitämään mielessä että ihmisille esiintyminen ei ole terapiaa vaan on vastuu viihdyttää.”

”Tulisi olla rohkeasti oma itsensä, etsiä inspiraatiota omasta elämästä ja innostavista asioista eikä tehdä asioita niin kuin luulisi niiden tulla tehdyksi.”

 ”Kannattaa kysyä jo esiintyneiltä apua, jos tuntuu että homma ei jotenkin lähde ja mahdollisesti pyytää jotain jopa katsomaan numerosi. Useimmiten esiintyjät ovat puolueettomia ja haluavat oikeasti auttaa tekemään numerosta parhaan mahdollisen. Itse en ainakaan koe tässä esimerkiksi mitään kilpailuviettiä. Lisäksi kannattaa videoida harjoittelua ja katsoa mikä siinä toimii ja mikä ei. Kannattaa olla kriittinen itselleen, mutta ei liian kriittinen. Yksi asia on myös pakko todeta että halvalla ja helvetin nopeasti ei saa yleensä aikaan kun pelkkää paskaa.”

”No mieti kunnolla ja kauan. (nauraa) Mieti miksi, minkä tähden haluat tehdä burleskia? Jos se on enemmän sitä, että haluat eheytyä ihmisenä tms. ehkä terapiasta on silloin parempi apu. Burleski on ennen kaikkea esittävää taidetta, viihdettä yleisöä varten. Kovinkaan kauaa ei henkilökohtaisten traumojen riepottelu lavalla jaksa kiinnostaa yleisöä. Jos kiinnostusta löytyy tähän monipuoliseen taiteenalaan, käy katsomassa burleskia, lue, ota selvää, mieti ja kysy muilta. Jos vielä senkin jälkeen tahdot tehdä burleskia ei sitä varmaan voi väistää...”

”Go for it! Aina voi yrittää jos juttu tuntuu omalta ja hyvältä!”

Yhdyn haastattelemieni upeiden naisten käsityksiin täydestä sydämestäni. Eläköön luova hulluus! Eläköön suvaitsevaisuus! Eläköön burleski!

LÄHTEET

Aarnipuu, Tiia. 2010. Sinivalkoisissa höyhenissä. Suomalainen drag. Like-kustannus.

Apter,D., Väisälä, L., Kaimola,K. 2006. Seksuaalisuus. Duodecim.

Baldwin, Michelle (suomennos Tiia Aarnipuu). 2010. Burleskin paluu. Like-kustannus.

      Hirsjärvi,S., Remes.P&Sajavaara,P. 1997. Tutki ja kirjoita. Kirjayhtymä.

LoPiccolo Joseph & Leslie. 2003-2004. Seksuaalihistorian haastattelulomake (Sexpon muokkaama versio) 

Nissinen,Jussi. 2012. Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden huomioonottaminen sosiaali-ja terveyspalveluissa. Luentomateriaali. Sexpo-säätiö.

Palo Jorma & Leena-Maija. 1999. Rakkaudesta seksiin. WSOY.

Pennanen Jukka & Mutkala Kyösti. 2008. Punainen Mylly, tuo pahennusta herättävä teatteri. Multikustannus.

Ryynänen, Antti: Fantasiat, asenteet, myytit ja tabut. 2012. Luentomateriaali. Sexpo-säätiö.

Sköna bröst – en kärleskförklaring till liljekullar, taxöron och meloner. 2005.

AB Lindex

Wilson, Jacki. The Happy Stripper. Pleasures and Politics of the New Burlesque. 2008. I.B.Tauris.

Weldon, Jo. 2010. The little Burlesque Handbook. HarperCollins Publishers.

Internet-lähteet:

Burleskinstituutti: www.burleskinstituutti.com

Burlesque Hall of Fame : www.burlesquehall.com

Etnofitness: www.etnofitness.com

Helsinki Burlesque: www.helsinkiburlesque.com

HIMO-tanssisali: http://www.himoclub.fi/burleskitanssi

Hula Pirates Crew: www.hulapirateskabaree.com

Iltasanomat: www.iltasanomat.fi/viihde

Kamila, Marjo. Jyväskylän yliopisto: https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2012/10/tiedote-2012-10-09-12-15-13-728337

Paalanen, Tommi: Seksualistin päiväkirja: www.seksualisti.blogspot.com

Salmi, Virpi: ”Se on strippausta, urpot!” :

http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/Se+on+strippaamista+urpot/1135256047211

Turku Burlesque: www.turkuburlesque.info

Wikipedia: www.wikipedia.org/wiki/Burleski

LIITTEET

HAASTATTELULOMAKE

Ennen burleskiesiintymisten aloittamista

Lapsuus/nuoruus:

1. Mikä on syntymäpaikkasi?

1.2  Millaisesta perheestä olet? Onko sinulla sisaruksia/sisarpuolia? Muuttuiko perheesi kokoonpano lapsuutesi/nuoruutesi aikana?

1.3  Vaihdoitteko asuinpaikkaa lapsuutesi/nuoruutesi aikana? Jos kyllä: miten?

1.4  Matkusteliko perhe paljon?

1.5  Elävätkö vanhempasi/vanhempien asemassa olevat/olleet vielä?

1.6  Millaisena muistat kodin ilmapiirin? Tapahtuiko siinä muutoksia kasvuvuosiesi aikana?

1.7  Minkälaiset suhteet perheenjäsenten välillä oli lapsuutesi ja nuoruutesi aikana?

1.8  Miten kuvailisit omaa asemaasi lähtöperheessäsi lapsena/nuorena? Entä nyt?

1.9  Minkälaiset välit sinulla on lapsuusperheesi jäseniin nykyään? 

Elämänkatsomuksen/uskonnon vaikutus:

2. Millainen oli kodissasi/kasvuympäristössäsi vallitseva elämänkatsomus (uskonto, aatemaailma)?

2.1 Oliko vanhemmillasi/vanhempien asemassa olevilla samansuuntainen elämänkatsomus?

2.2 Miten voimakkaasti heidän elämänkatsomuksensa vaikutti heidän toimintaansa?

2.3 Oliko elämänkatsomus/uskonto merkittävä tekijä sinun elämässäsi lapsuusvuosina (pyhäkoulu, rukoukset, leirit tms)?

Käsitys kehollisuudesta/seksuaalisuudesta lapsuudessa/nuoruudessa:

3. Millaisia muistikuvia kehostasi muistat sinulla olleen lapsuudessasi?

3.1 Oliko seksi ja seksuaalisuus sinusta lapsuuden aikana likaista, salaista, piilossa pidettävää tai jotain muuta?

3.2 Entä nuoruudessasi?

3.3 Millaisia tuntemuksia seksuaalisuus herätti sinussa (esim. mielihyvä, hämmennys häpeä, pelko)?

3.4 Muistatko esittäneesi vanhemmillesi kysymyksiä seksuaalisuudesta tai keskustelleesi siitä? Miten he yleensä reagoivat näihin kysymyksiin? Muistatko mitään esimerkkejä tällaisista tilanteista?

3.5 Tuntuiko sinusta siltä, että jompikumpi/molemmat vanhemmistasi tunsivat olonsa vaivautuneiksi jos esitit seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä?

3.6 Miten sukupuolten roolit näkyivät vanhempiesi suhteessa?

3.7 Puhuivatko he siitä, mitä naisena/miehenä voi tai ei voi, pitää tai ei pidä ajatella tai tehdä?

3.8 Muistatko itse olleesi tyytyväinen siihen että olit tyttö?

3.9 Miten sukupuolten roolit näkyivät vanhempiesi suhteessa?

4. Tunsitko tulleesi hyväksytyksi tyttönä? Korostettiinko lasten kohdalla jotenkin sukupuolten mukaisia rooleja?

4.1 Saitko pukeutua mielesi mukaan ja valita omat leikkisi?

4.2 Verrattiinko sinua muihin tyttöihin/poikiin? Miltä se sinusta tuntui?

4.3 Kiusattiinko sinua koskaan erilaisuudesta tyttönä tai sen vuoksi ettet ollut tai käyttäytynyt kuten sinun sukupuolesi perusteella odotettiin käyttäytyvän?

4.4 Millainen suhde sinulla oli omaan kehoosi? Miten hyväksyttävänä koit sen?

4.5 Miten lähiympäristösi suhtautui sinun ulkonäköösi, muuhun fyysiseen olemukseesi tai pukeutumiseesi?

4.6 Entä kykyihisi tai taitoihisi? Muistatko näistä esimerkkejä?

4.7 Miten kotonasi suhtauduttiin alastomuuteen?

Murrosikä:

5. Milloin katsot omalla kohdallasi murrosiän alkaneen?

5.1 Saitko ennen näitä muutoksia riittävästi asiallista tietoa niistä ja seksuaalisuudesta? Entä niiden tapahtuessa?

5.2 Miltä murrosiän ruumiilliset muutokset mielestäsi tuntuivat (karvoitus, rinnat, kuukautiset yms)? Ujous, epävarmuus, ristiriitaisuus, miellyttävyys?

5.3 Vertasitko itseäsi muihin? Mitä tunteita se herätti?

5.4 Tuntuiko sinusta että olit jotenkin erilainen kuin muut? Jos kyllä: miten?

5.5 Milloin ja miten sait ensimmäiset rintaliivisi? Miltä se sinusta tuntui?

5.6 Minkälainen tyttö olit mielestäsi murrosiässä?

5.7 Millaista palautetta sait ympäristöltäsi?

5.8 Kiinnititkö murrosiässä huomiota pukeutumiseesi? Minkälaisia piirteitä halusit korostaa/peittää? Minkälaisista vaatteista pidit?

5.9 Oliko sinulla salaisia mielitekoja pukeutumisesi suhteen? Toteutitko niitä koskaan?

Burleskiesiintymisen aloittaminen

6. Miten kiinnostuit burleskista? Milloin tämä tapahtui? Mitkä olivat syyt?

6.1 Mikä motivoi ensiesiintymiseesi?

6.2 Minkälaisia itsellesi merkittäviä burleskiesityksiä muistat nähneesi? Mikä teki niistä merkityksellisiä?

6.3 Minkälaisina näit/koit burleskiesiintyjät oman urasi alkuaikoina?

6.4 Saitko apua urasi alkuaikoina muilta esiintyjiltä? Minkälaisia neuvoja he antoivat sinulle? Koskiko joku/jotkut neuvoista kehoa ja sen esille tuomista?

6.5 Minkä koit vaikeimmaksi asiaksi ensiesiintymistä suunnitellessasi?

6.6 Riisuitko ensiesityksessäsi? Jos kyllä: minkälaisia tuntemuksia se herätti sinussa?

6.7 Oliko jotain tiettyä osaa kehossasi jota et halunnut paljastaa ensiesityksessäsi? Jos kyllä: mikä se oli ja miksi et? Oletko paljastanut kyseisen kehonosan myöhemmissä esiintymisissäsi?

6.8 Vertailitko omaa kehoasi muihin esiintyjiin? Jos kyllä: minkälaisia tuntemuksia se herätti sinussa?

6.8 Koitko alastomuuden ja seksuaalisuuden osaksi burleskia? Oliko se vaikeaa, helppoa, haasteellista, ilmiselvää? Miksi?

Burleskiesiintyminen nyt:

7. Kuinka monta esitystä arvioisit tehneesi (surinpiirtein: kymmeniä, satoja...)?

7.1 Koetko että oma persoonasi on muuttunut esiintymisen myötä? Jos kyllä: miten?

7.2 Miten kuvailisit haluasi esiintyä? Mikä saa sinut kehittelemään uusia esityksiä?

7.3 Eroaako ns. burleskipersoonasi ”siviiliminästäsi” jotenkin? Jos kyllä: miten? Mistä luulet eron johtuvan?

7.4 Oletko aikaisemmin miettinyt syitä miksi burleski kiehtoo sinua? Jos kyllä: miten olet päätynyt näihin pohdintoihin ja oletko löytänyt jotain uutta itsestäsi?

7.5 Koetko että burleskin kautta työstät itsessäsi jotain? Jos kyllä: mitä?

7.6 Minkälaisia ominaisuuksia burleski mielestäsi edellyttää?

7.7 Minkä/mitkä asiat koet vaikeiksi esitystä suunnitellessasi tänään? Ovatko ne muuttuneet jotenkin burleskiurasi alkuvaiheilta? Jos kyllä: miten?

7.8 Minkälaiset asiat koet haasteellisiksi esiintyessäsi? Miten kuvailisit itseäsi esiintyjänä tänään vs. ensiesiintymiset?

7.9 Miten kuvailisit kehoasi kolmella sanalla? Käytätkö nyt eri sanoja kuin ensiesityksesi aikaan? Entäpä nuoruudessa?

Burleski yleensä:

8. Miten suhtaudut ihmisten ennakkoluuloihin ja uteliaisuuteen burleskia kohtaan?

8.1 Mitä haluaisit sanoa ihmiselle joka pohtii burleskiesiintymisen tekemistä ensi kertaa?

8.2 Mikä on parasta burleskissa?

8.3 Mitä muuta haluaisit kertoa?